Hae tästä blogista

16.10.2013

Solkipipo

Kuva: Instagram

Tällainen pipo on ollut pitkään mielessä, ja viimein sain aikaiseksi toteuttaa sen. Tässä yhteydessä jouduin opettelemaan aukkojen jättämistä neuleeseen - tapahtui niin, että ensin neulottiin aukon sivut edestakaisin, ja sitten soljen alle jäävä osa.

Solki on pätkä H&M:ltä ostamastani tekonahkaisesta vyöstä. Nurjalle puolelle, soljen päitä piilottamaan neuloin pienet läpät, jotteivät paina.

Silmukkamäärän ja koon osalta konsultoin Novitan pipo-ohjetta, mutta jouduin purkamaan ja aloittamaan alusta ja vähentämään silmukoita reippaasti.

Jos tekisin tämän pipon uudestaan vähentäisin silmukoita entisestään, ainakin 4.

Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3½
Koko: päänympärys 58 cm

114 silmukkaa. Resori 3o3n, korkeus n. 5 cm. Sitten joka toinen kierros o, joka toinen n kunnes koko pipon korkeus on 26 aloita kavennukset nurjan kierroksen jälkeen. Neulo jokaisella kavennuskierroksella tasavälein oikein yhteen jokaisella puikolla kaksi kertaa, jolloin kierroksella työstä kaventuu 8 s. Neulo välikierros. Toista kavennuskierros kuten edellä. kun jäljellä on 36 s katkaise lanka ja päättele työ.

Ei kommentteja: