Hae tästä blogista

16.12.2013

Joululahjasukat kummitytölle

Space Invaders -sukkien ohjetta silmukkamäärien osalta mukaillen tein kummitytölle nämä sukat pukinkonttiin. Lankakätköistä löytyi sopivasti kolme kerää toisiinsa passaavia 7-veljeksiä.

Sukan "rakenne" kopioitu äidin minulle yli 10 vuotta sitten tekemistä villasukista - tuota näissä sukissa marjapuuron värisellä olevaa kohoneuletta en tunnistanut niistä sukista joten tein korinpohjaa 2o2n. Sukan suussa joustinneule 2o2n, muutoin aina oikein.




Koko: 26 (36 silmukkaa)
Lanka: Novita 7 veljestä
Puikot: 3½

En ole varma miten ns. oikeasti tulisi kuljettaa mukana kolmea lankaa, tai itse asiassa kahta niistä, kun sillä kolmannella neuloo. Tein niin, että kerroksen vaihtumiskohdassa kiepautin muut langat ikäänkuin neulottavan langan yli ja takaviistoon vasemmalle. Nurjasta puolesta tulee siisti, mutta koko ajan piti varoa ettei kiristä lankoja liikaa, ja toisaalta epäilyttää, että jääkö tuosta liian korkea ja siksi epämukava kohta sukan pohjaan? Lisäksi, kerroksen vaihtumiskohta oikealla puolella ei aivan niin symmetrinen ole kuin mitä toivoisi.



Ei kommentteja: